Noora Rauhan takana
Terapeutti ja valmentaja
Heippa!
Haluni työskennellä kehon ja ihmisten parissa heräsi jo nuorena, kun etsin suuntaa ja tarkoitusta elämälleni. Sain silloin rohkaisua viisaalta ihmiseltä lähteä kokeilemaan hierojan opintoja – niiden kautta voisin kohdata ihmisiä ja olla avuksi, kuten aina olin toivonut. Tampereen hierojakoulussa tuo sisäinen palo syttyi kunnolla, ja elämäni sai uuden suunnan. Vuonna 2014 aloitin matkani hierojana.
Matkan varrella etsin itseäni – matkustin, pysähdyin ja kuuntelin. Lopulta seuraava askel kirkastui: halusin ymmärtää kehoa vielä syvemmin ja valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2019. Opintojeni aikana sain mahdollisuuden harjoitella ulkomailla, tutustua eri ihmisiin, kulttuureihin – ja samalla itseeni ja siihen, miten kehollinen työ voi tukea ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Valmistumisen jälkeen löysin merkityksen erityisesti työstä, jossa sain kohdata ihmisiä, joiden elämää traumaattiset kokemukset, stressi, krooninen kipu tai esimerkiksi univaikeudet olivat kuormittaneet. Kohtaamiset ikäihmisten ja työikäisten kanssa ovat opettaneet minulle, kuinka tärkeää on tulla nähdyksi, kuulluksi – ja kuinka lempeä, läsnä oleva kosketus voi avata tilaa paranemiselle.
Työni ydin on nykyään siinä, että autan ihmisiä löytämään kehon ja mielen kautta rauhaa, tilaa ja turvaa. Luon hoitotilanteen, jossa sinulla on lupa hellittää, hengittää ja olla – juuri siinä missä olet. Oli matkasi millainen tahansa, olet tervetullut.


" Rauha tarkoittaa rauhaa ja rauhallisuutta. Rauha on vanha suomalainen nimi ajalta, jolloin luonnonrauha ja harmonia olivat tärkeimpiä arvoja. Olen itse aina kaivannut fyysistä, psyykkistä ja sielun rauhaa. Tervetuloa löytämään ja vahvistamaan omaa rauhaasi kanssani."
- Noora
Rauhaa keholle ja mielelle
Työskentelen pääasiassa psykofyysisen viitekehyksen kautta, hyödyntäen kokonaisvaltaista ymmärrystä kehon, mielen ja sielun yhteydestä. Työtäni tukevat vahvat kädentaidot sekä pitkä kokemus kehollisten ja ohjauksellisten menetelmien käytöstä.
Erityisesti autan ihmisiä, jotka kokevat kroonista kipua, pitkittynyttä stressiä tai uupumusta – usein tilanteissa, joissa keho ei palaudu, arki tuntuu kuormittavalta eikä toimivia keinoja oman jaksamisen tukemiseen ole vielä löytynyt.
Tavoitteeni on tukea sinua palautumisen käynnistämisessä, keho–mieli-yhteyden vahvistamisessa sekä omien rajojen ja tarpeiden tunnistamisessa. Käytän työssäni monipuolisia hoitomenetelmiä, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia – fyysisesti, emotionaalisesti ja henkisesti.
Jos tunnet, että elämä on jatkuvaa selviytymistä ja voimavarasi ovat vähissä, voi olla helpottavaa lähestyä tilannetta lempeästi kehon kautta. Olen täällä auttamassa sinua löytämään jälleen yhteyden itseesi ja omaan palautumisen rytmiisi.